Suora kerronta
- kuljettaa juonta ja tapahtumia eteenpäin
- kerronnan etenemisvauhdin kirjoittaja ratkaisee tarinan aiheen, kirjoituksen tyylilajin ja kertomistilanteen mukaan
- suoraa kerrontaa tarvitaan luomaan jännitystä, antamaan tietoja aikaisemmista tapahtumista takaumina tai ennakoimaan tulevaa
- suoran kerronnan käytössä vaaditaan tilannetajua, on osattava valita,mitä kerrotaan ja mitä jätetään kertomatta
Kuvaus
-tuo suvantopaikan suoraan kerrontaan
- pysäyttää lukijan jonkin tärkeän asian äärelle katsomaan sitä tarkasti
- maalailee tunnelmaa
- antaa asiatietoj a aikakaudesta, miljööstä, henkilöiden ulkonäöstä, luonteenpiirteistä, paikoista, esineisiä, luonnosta, maisemasta tai muusta tarinaan vaikuttavasta asiasta
- kuvaus voi olla yksityiskohtaista tai laajoin kaarin piinettyä
Dialogi
- tarinan henkilöiden puhetta heidän omalla tyylillään
- yksilölliset piirteet, luonne, tausta, tarpeet, tavoitteet tulevat esiin
- rehellinen puhe
- salaileva, välttelevä, epärehellinen puhe
- jutustelu
- napakka replikointi
- yksinpuhelu eli monologi
- dialogi eli ihmisten välinen keskustelu
- johtolauseiden käyttö
- repliikkiviiva
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
perjantai 5. marraskuuta 2010
Minkkiturkki (kaavanovelli)
Alkuperäinen teksti löytyy blogistani Hekotusta.
Työpäivän päätteeksi hän ajelee Konttiin, lähetyskirpputorille. Hänellä on tapana käydä siellä usein katsastamassa myyntiin tulleita löytöjä. Tänään hän kävelee suoraan myymälän peräosaan, huonekalu- ja tauluosastolle, mutta ei löydä mitään sytyttävää. Muuan rouva kuitenkin näyttää löytäneen maisemataulun. He keskustelevat taulusta hetken ja rouva on selvästikin tyytyväinen löytöönsä. Hän jatkaa kiertelyä. Osuu takkitelineelle ja siirtelee hajamielisenä henkareita, sillä hänellä ei ole juuri nyt erityistä takin ostotarvetta.
”Siinäpäs on ihana minkkiturkki”, hän toteaa ääneen itsekseen. Löytää punaisen ristin tunnuksella merkityn hintalapun ja lukee: 350 euroa. Aika kallis, hän miettii. Mitähän Heidi sanoisi tästä? Miniä ei hyväksy turkisten käyttöä, vaikka onkin Lapin tyttöjä.
”Vähän erilainen kuin yleensä, ei niin mummomainen, ja huppukin siinä on”, kolmikymppinen nainen sanoo hymyillen ja jatkaa matkaansa.
Hän riisuu kuluneen Coretex-kuoritakkinsa lattialle ja kietoutuu turkkiin. Se on kuin hänelle tehty, istuu hyvin. Hän peilaa, katselee edestä ja takaa, myhäilee onnellisena. Painaa kasvonsa hupun reunaa vasten ja tuntee lämpimän turkiksen tuoksun. Hän riisuu turkin yltään ja tutkii takin sisäpuolta. Toteaa, että se on siisti ja kulumaton. Vuorikankaaseen kiinnitetyssä leimassa lukee Ateljee Meeri Harmoinen, Savonlinna Imatra.
Sisaren hieno supilakki oli pitkäkarvainen ja pehmeä, tehdasvalmisteinen, ei omatekoinen niin kun hänen omansa. Hän on kateellinen, vaikka saakin joskus lainata sitä. Se on niin lämmin, että hiukset kastuivat, jos joutuu juoksemaan bussipysäkille. Se on supia, kaunis.
70-luvun alkupuolella turkisten käyttö oli tavallista ja sallittua. Muodissa olivat ’Koivistolaiset’ ja 'Nikita'. Niitä käytettiin, koska talvet olivat kylmiä. Ei ollut kettutyttöjä, ei. Sisarkin asui Savonlinnassa monta vuotta. Mahtaako tietää Meeri Harmoisen ateljeen
Hän painaa jälleen pehmeän karvan kasvolleen ja tuntee taas tuon tutun tuoksun, tekee nopean, kymmenen sekunnin ostopäätöksen ja kävelee kassalle turkki kainalossaan. Käsi silittää lempeästi takin hihaa. Osuu reikään. Hihassa on likimain viiden senttimetrin repeämä.
Lasikantisen kassatiskin takana seisoo kolme myyjää punaisissa liiveissään. Tiskin molemmilla puolilla on lukolliset vitriinit arvoesineitä varten. Tiskillä on uusi sirukorttilukija, jota hän ei ollut edellisellä kerralla nähnyt. Kassat jakavat asiakkaille ilmaisia mainospinssejä. Niissä on Kontin toimintaa tukevia iskulauseita. Yhdessä on teksti: ’En osta uutta, ostan muotia.’ ja toisessa: ’Kierrätän, siis autan.’ Kassajono matelee hitaasti eteenpäin, mutta hän odottaa vuoroaan kärsivällisesti.
Viimein hänen vuoronsa koittaa ja hän ehdottaa myyjälle, että saisi pienen alennuksen, koska hihassa on reikä. Myyjä tutkii reikää ja hintalappua. Toteaa, että sitä ei ole havaittu hinnoitteluvaiheessa, sillä hintalapussa ei ole ruksia vaurion merkkinä.
Hän tarjoutuu maksamaan turkista 300 € ja sanoo myyjälle: ”Voin korjata sen itse.”
Myyjä kysyy toisen kassalla olevan rouvan mielipidettä asiaan, mutta tämä ei osaa ratkaista pulmaa. Myyjätär hakee paikalle kolmannen henkilön, jolla on valtuudet päättää asian.
Kassalle saapuva nuori nainen tutkii reikää ja lausahtaa: "Periaatteemme on, että emme myy rikkinäistä tuotetta. Tämä pitää viedä varastolle ja vapaaehtoistyöntelijämme korjaavat sen."
Hän lähtee vielä takahuoneesta tarkistamaan, milloin se mahdollisesti saataisiin korjattua.
Hän odottaa ja odottaa. Lopulta myyjä palaa turkki kainalossaan ja ilmoittaa
- Kyllä se niin on, että emme myy rikkinäistä tuotetta.
- Haluan ostaa sen vaikka reikineen.
- Meillä on sellainen periaate.
- Milloin voisin saada sen?
- Parin, kolmen viikon päästä.
- Voinko varata sen?
- Siitä pitää maksaa varausmaksu.
- Paljonko se on?
- Vähintään 5 € tai kymmenen prosenttia tuotteen hinnasta.
- Voin maksaa varausmaksun, niin varmistun siitä, että saan sen sitten kun se on korjattu.
- No, jos otan vain teidän nimenne ja ilmoitamme sitten kun se on taas myynnissä, niin voitte tulla ostamaan.
Myyjä nojaa kynä kädessä tiskiin valmiina merkitsemään nimen paperille.
- Silloinhan joku muu ehtii ostaa sen ennen minua, hän sanoo pettyneenä.
Myyjä haluaa kuitenkin vain asiakkaan nimen, ei varausmaksua. He eivät tunnu pääsevän asiassa eteenpäin. Kassalle on kertynyt ihmisiä ja kaikki seuraavat tilanteen kehittymistä. Eräs rouva kysyy jo ihmeissään, mitä ihmettä täällä on meneillään. Kumpikaan ei edes vastaa rouvalle.
Kumma etten ole jo hermostunut, hän ajattelee.
- Ei voi olla totta? Myy nyt minulle se turkki reikineen päivineen. Haluan ostaa sen. En halua jäädä odottamaan kolmeksi viikoksi, että joku muu korjaa sen, koska voin tehdä sen hyvin itsekin, hän sanoo myyjälle vähän tuskastuneemmalla äänellä.
- Mutta kun meillä on sellaiset periaatteet, että rikkinäisiä tuotteita ei myydä.
Vaikuttaa jo siltä, että kaupanteosta ei kerta kaikkiaan tule mitään, mutta hän sanoo vielä.
- Viis periaatteista. Haluan ostaa sen turkin ja sen reiän, sopiiko?
- En voi sitten antaa siitä alennusta.
- Ei se haittaa, ostan myös sen reiän, ja maksan mitä hintalapussa lukee. Pääasia, että saan sen ja ettei minun tarvitse odotella ja ajella moneen kertaan saman asian takia.
Myyjä miettii.
- No, jos lasken hintaa 25 € tuosta reiästä.
- Minulle se sopii erinomaisesti, kiitos, hän toteaa helpottuneena.
Hän maksaa sirukortilla. Joutuu käyttämään korttia kolme kertaa, koska ei pysty keskittymään maksutapahtumaan. Maksu onnistuu. Hän pitää turkkia tukevasti kainalossaan. Kiitää myyjää. Hymyilee ja sanoo: "Toivottavasti et pahastunut, että olin niin sinnikäs. Minä todella halusin tämän."
"Joskus täytyy olla sinnikäs" myyjä vastaa ja hymyilee takaisin.
Hän poistuu tyytyväisenä. Autossa hän tuntee kutkuttavaa iloa omistamastaan minkkiturkista.
”Eivätpä kuolleet nämäkään minkit turhan takia”, hän ajattelee.
Työpäivän päätteeksi hän ajelee Konttiin, lähetyskirpputorille. Hänellä on tapana käydä siellä usein katsastamassa myyntiin tulleita löytöjä. Tänään hän kävelee suoraan myymälän peräosaan, huonekalu- ja tauluosastolle, mutta ei löydä mitään sytyttävää. Muuan rouva kuitenkin näyttää löytäneen maisemataulun. He keskustelevat taulusta hetken ja rouva on selvästikin tyytyväinen löytöönsä. Hän jatkaa kiertelyä. Osuu takkitelineelle ja siirtelee hajamielisenä henkareita, sillä hänellä ei ole juuri nyt erityistä takin ostotarvetta.
”Siinäpäs on ihana minkkiturkki”, hän toteaa ääneen itsekseen. Löytää punaisen ristin tunnuksella merkityn hintalapun ja lukee: 350 euroa. Aika kallis, hän miettii. Mitähän Heidi sanoisi tästä? Miniä ei hyväksy turkisten käyttöä, vaikka onkin Lapin tyttöjä.
”Vähän erilainen kuin yleensä, ei niin mummomainen, ja huppukin siinä on”, kolmikymppinen nainen sanoo hymyillen ja jatkaa matkaansa.
Hän riisuu kuluneen Coretex-kuoritakkinsa lattialle ja kietoutuu turkkiin. Se on kuin hänelle tehty, istuu hyvin. Hän peilaa, katselee edestä ja takaa, myhäilee onnellisena. Painaa kasvonsa hupun reunaa vasten ja tuntee lämpimän turkiksen tuoksun. Hän riisuu turkin yltään ja tutkii takin sisäpuolta. Toteaa, että se on siisti ja kulumaton. Vuorikankaaseen kiinnitetyssä leimassa lukee Ateljee Meeri Harmoinen, Savonlinna Imatra.
Sisaren hieno supilakki oli pitkäkarvainen ja pehmeä, tehdasvalmisteinen, ei omatekoinen niin kun hänen omansa. Hän on kateellinen, vaikka saakin joskus lainata sitä. Se on niin lämmin, että hiukset kastuivat, jos joutuu juoksemaan bussipysäkille. Se on supia, kaunis.
70-luvun alkupuolella turkisten käyttö oli tavallista ja sallittua. Muodissa olivat ’Koivistolaiset’ ja 'Nikita'. Niitä käytettiin, koska talvet olivat kylmiä. Ei ollut kettutyttöjä, ei. Sisarkin asui Savonlinnassa monta vuotta. Mahtaako tietää Meeri Harmoisen ateljeen
Hän painaa jälleen pehmeän karvan kasvolleen ja tuntee taas tuon tutun tuoksun, tekee nopean, kymmenen sekunnin ostopäätöksen ja kävelee kassalle turkki kainalossaan. Käsi silittää lempeästi takin hihaa. Osuu reikään. Hihassa on likimain viiden senttimetrin repeämä.
Lasikantisen kassatiskin takana seisoo kolme myyjää punaisissa liiveissään. Tiskin molemmilla puolilla on lukolliset vitriinit arvoesineitä varten. Tiskillä on uusi sirukorttilukija, jota hän ei ollut edellisellä kerralla nähnyt. Kassat jakavat asiakkaille ilmaisia mainospinssejä. Niissä on Kontin toimintaa tukevia iskulauseita. Yhdessä on teksti: ’En osta uutta, ostan muotia.’ ja toisessa: ’Kierrätän, siis autan.’ Kassajono matelee hitaasti eteenpäin, mutta hän odottaa vuoroaan kärsivällisesti.
Viimein hänen vuoronsa koittaa ja hän ehdottaa myyjälle, että saisi pienen alennuksen, koska hihassa on reikä. Myyjä tutkii reikää ja hintalappua. Toteaa, että sitä ei ole havaittu hinnoitteluvaiheessa, sillä hintalapussa ei ole ruksia vaurion merkkinä.
Hän tarjoutuu maksamaan turkista 300 € ja sanoo myyjälle: ”Voin korjata sen itse.”
Myyjä kysyy toisen kassalla olevan rouvan mielipidettä asiaan, mutta tämä ei osaa ratkaista pulmaa. Myyjätär hakee paikalle kolmannen henkilön, jolla on valtuudet päättää asian.
Kassalle saapuva nuori nainen tutkii reikää ja lausahtaa: "Periaatteemme on, että emme myy rikkinäistä tuotetta. Tämä pitää viedä varastolle ja vapaaehtoistyöntelijämme korjaavat sen."
Hän lähtee vielä takahuoneesta tarkistamaan, milloin se mahdollisesti saataisiin korjattua.
Hän odottaa ja odottaa. Lopulta myyjä palaa turkki kainalossaan ja ilmoittaa
- Kyllä se niin on, että emme myy rikkinäistä tuotetta.
- Haluan ostaa sen vaikka reikineen.
- Meillä on sellainen periaate.
- Milloin voisin saada sen?
- Parin, kolmen viikon päästä.
- Voinko varata sen?
- Siitä pitää maksaa varausmaksu.
- Paljonko se on?
- Vähintään 5 € tai kymmenen prosenttia tuotteen hinnasta.
- Voin maksaa varausmaksun, niin varmistun siitä, että saan sen sitten kun se on korjattu.
- No, jos otan vain teidän nimenne ja ilmoitamme sitten kun se on taas myynnissä, niin voitte tulla ostamaan.
Myyjä nojaa kynä kädessä tiskiin valmiina merkitsemään nimen paperille.
- Silloinhan joku muu ehtii ostaa sen ennen minua, hän sanoo pettyneenä.
Myyjä haluaa kuitenkin vain asiakkaan nimen, ei varausmaksua. He eivät tunnu pääsevän asiassa eteenpäin. Kassalle on kertynyt ihmisiä ja kaikki seuraavat tilanteen kehittymistä. Eräs rouva kysyy jo ihmeissään, mitä ihmettä täällä on meneillään. Kumpikaan ei edes vastaa rouvalle.
Kumma etten ole jo hermostunut, hän ajattelee.
- Ei voi olla totta? Myy nyt minulle se turkki reikineen päivineen. Haluan ostaa sen. En halua jäädä odottamaan kolmeksi viikoksi, että joku muu korjaa sen, koska voin tehdä sen hyvin itsekin, hän sanoo myyjälle vähän tuskastuneemmalla äänellä.
- Mutta kun meillä on sellaiset periaatteet, että rikkinäisiä tuotteita ei myydä.
Vaikuttaa jo siltä, että kaupanteosta ei kerta kaikkiaan tule mitään, mutta hän sanoo vielä.
- Viis periaatteista. Haluan ostaa sen turkin ja sen reiän, sopiiko?
- En voi sitten antaa siitä alennusta.
- Ei se haittaa, ostan myös sen reiän, ja maksan mitä hintalapussa lukee. Pääasia, että saan sen ja ettei minun tarvitse odotella ja ajella moneen kertaan saman asian takia.
Myyjä miettii.
- No, jos lasken hintaa 25 € tuosta reiästä.
- Minulle se sopii erinomaisesti, kiitos, hän toteaa helpottuneena.
Hän maksaa sirukortilla. Joutuu käyttämään korttia kolme kertaa, koska ei pysty keskittymään maksutapahtumaan. Maksu onnistuu. Hän pitää turkkia tukevasti kainalossaan. Kiitää myyjää. Hymyilee ja sanoo: "Toivottavasti et pahastunut, että olin niin sinnikäs. Minä todella halusin tämän."
"Joskus täytyy olla sinnikäs" myyjä vastaa ja hymyilee takaisin.
Hän poistuu tyytyväisenä. Autossa hän tuntee kutkuttavaa iloa omistamastaan minkkiturkista.
”Eivätpä kuolleet nämäkään minkit turhan takia”, hän ajattelee.
torstai 7. lokakuuta 2010
Kaavanovelli -ohje
21.10.2010
LEILA AHLSTEDT (2008) suosittelee noveilin kirjoittajan työkaluksi kaavaa. Sen avulla voi kirjoittaa realistisen, spekulatiivisen, fantasia-novellin, kirjenovellin, päiväkirjanovellin, mitä tahansa. Se voi olla hyvä pohja, josta voi lähteä kehittämään ideoitaan vaikka mihin.
Kirjoita korkeintaan kolme liuskaa. Käytä novellissa kolmannen persoonan kerrontaa (hän-kertoja).
1. Näköhavainto
2. Toiminta
3. Reptiikki
4. Tulevan ennakointi
5. Huoli tulevasta (ajatuksenvirta)
6. Liikkeen kuvaus
7. Hajuaistimus
8. Takauma
9. Muisto
1 0. Paluu nykyhetkeen (aistihavainnon vaikutuksesta)
11. Maiseman kwaus
12. Dialogi
13. Tunne
1 4. Konfliktin kärjistyminen
15. Toiminta
16. Ajatus
LEILA AHLSTEDT (2008) suosittelee noveilin kirjoittajan työkaluksi kaavaa. Sen avulla voi kirjoittaa realistisen, spekulatiivisen, fantasia-novellin, kirjenovellin, päiväkirjanovellin, mitä tahansa. Se voi olla hyvä pohja, josta voi lähteä kehittämään ideoitaan vaikka mihin.
Kirjoita korkeintaan kolme liuskaa. Käytä novellissa kolmannen persoonan kerrontaa (hän-kertoja).
1. Näköhavainto
2. Toiminta
3. Reptiikki
4. Tulevan ennakointi
5. Huoli tulevasta (ajatuksenvirta)
6. Liikkeen kuvaus
7. Hajuaistimus
8. Takauma
9. Muisto
1 0. Paluu nykyhetkeen (aistihavainnon vaikutuksesta)
11. Maiseman kwaus
12. Dialogi
13. Tunne
1 4. Konfliktin kärjistyminen
15. Toiminta
16. Ajatus
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
TEHTÄVÄ 2. puolen sivun aihio
Pakolliset sanat: mikään ei ole tavanomaista, teini rokkistara ja lappiloma
He nousevat junaan Oulusta.
Pieni seurue etenee Pyhäkeron autiotuvalle ja yöpyy. Aamuseitsemältä he lähtevät kapuamaan Pyhäkeron huipulle. Teini, rokkistara on ensimmäisellä lappilomallaan.
Hän seisoo tunturin laella ja katselee kaukaisuuteen, yli uljaan maiseman. Hän näkee kauas pohjoiseen Hetan, Haltin ja Norjan suuntaan. Hän tuntee itsensä pieneksi ja nöyräksi. Luonto mykistää.
He laskeutuvat reittiä pitkin Sioskurun autiotuvalle, jossa ruokailevat ja lepäävät.
Sioskurulta he lähtevät kävelemään etelään. Polku on helppokulkuista ja tasainen. Ukkonen jyrähtää ja tuuli ulvoo tunturissa. He poikkeavat reitiltä ja hakevat suojaa Tappurin autiotuvalta. Siellä mikään ei ole tavanomaista; miksi pitäisi olla? Aika on pysähtynyt. Tunnelma on taianomainen. Hän huutaa tuuleen, joikaa.
He nousevat junaan Oulusta.
Pieni seurue etenee Pyhäkeron autiotuvalle ja yöpyy. Aamuseitsemältä he lähtevät kapuamaan Pyhäkeron huipulle. Teini, rokkistara on ensimmäisellä lappilomallaan.
Hän seisoo tunturin laella ja katselee kaukaisuuteen, yli uljaan maiseman. Hän näkee kauas pohjoiseen Hetan, Haltin ja Norjan suuntaan. Hän tuntee itsensä pieneksi ja nöyräksi. Luonto mykistää.
He laskeutuvat reittiä pitkin Sioskurun autiotuvalle, jossa ruokailevat ja lepäävät.
Sioskurulta he lähtevät kävelemään etelään. Polku on helppokulkuista ja tasainen. Ukkonen jyrähtää ja tuuli ulvoo tunturissa. He poikkeavat reitiltä ja hakevat suojaa Tappurin autiotuvalta. Siellä mikään ei ole tavanomaista; miksi pitäisi olla? Aika on pysähtynyt. Tunnelma on taianomainen. Hän huutaa tuuleen, joikaa.
TEHTÄVÄ 1. Takauma/ Mininovelli (Ainolan puisto)
TEHTÄVÄ 1. Takauma/ Mininovelli
Paikka Ainolan puistossa / jokin kohta/muisto
Paikka Ainolan puistossa / jokin kohta/muisto
Nainen seisoo Pokkitörmällä ja katselee puistoon. Sade on lakannut, mutta puuportaat ovat liukkaat. Aurinko kurkkii pilvenraosta. Hyvä ja happirikas ilma, hän tuumaa, kiristää lenkkarin nauhat ja lähtee hölkäten liikkeelle. Hän kiertelee polkuja ristiin rastiin, vilkaisee kelloa ja päättää vielä kiertää museon. Kuluttaa aikaa. Puistossa on rauhallista. Hän kokee omistavasta tämän kauniin ympäristön.
Polun päässä keski-ikäinen mies kävelee kohti. Selittämätön pelko ottaa vallan. Pakko kohdata hän ajattelee. Toruu itseään, hiljentää vauhtia, mutta ei pysty kääntymään takaisin. Mies lähestyy. Pokkinen ja lyseo näkyvät taustalla. Mies tulee kohdalle. Repäisee takkinsa auki. Nainen säikähtää ja säntää juoksuun. Juoksee kovaa. Ei katso taakseen. Pysähtyy vasta Lyseon ovella. Sydän hakkaa.
Hän rauhoittuu, kun salista kantautuu Pjotr Tšaikovskin Sokerihaltijattaren tanssi.
Tyttären balettitunti päättyy viideltä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)