Mediakasvatus

A. Teoreettinen taustaosa

Mediakasvatus ja ajattelu; Medialukutaitojen moniulotteisuus on haaste opetukselle

Uusi ajattelutoiminnan muoto ’medialukutaito’ tarkoittaa kansanomaisesti ilmaistuna kykyä suodattaa asioita, tulkita ja poimia viestinnästä olennainen sekä muodostaa siitä oma totuus.
Asiantuntijaraporteissa käytetyillä ’tieto- ja viestintäteknisillä valmiuksilla’ tarkoitetaan kykyä "ymmärtää tieto- ja viestintätekniikan vaikutusta oppimiseen, oppimisympäristöön ja opettamiseen," sekä taitoa "käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa koulutyössä tiedon yksilölliseen ja yhteiseen etsimiseen, tuottamiseen, muokkaamiseen ja välittämiseen sekä vuorovaikutteiseen ja verkostomaiseen työskentelyyn" (Jussila & Saari 1999, s. 41).

Mitä on medialukutaito

Tietotekniikka edellyttää käyttäjältään uusia taitoja, jotka ovat hankittavissa. Taitoa ymmärtää  ja  toimia erilaisissa mediaympäristöissä, kutsutaan medialukutaidoksi tai laajemman tulkinnan mukaan mediakielitaidoksi. Medialukutaito käsittää uuden lukutaidon sekä uusia kirjoitustaitoja. Medialukutaidosta voidaan sanoa, että se vaatii jatkuvasti uutta, eikä siinä kukaan ei ole täydellisen osaava eikä kukaan täysin avuton. Kun digitaalinen verkkomedia tuottaa meille sanomien yhdistelmiä, joissa on sekä kuvaa, ääntä tekstiä ja grafiikkaa, ei kukaan hallitse näiden kaikkien osaamista täydellisesti. Medialukutaidossa voi koko ajan kehittyä sujuvampaan ja kriittisempään suuntaan. Osa taidoista kehittyy helposti, mutta osaa täytyy harjoitella. Teemme virheitä ja niistä voimme myös oppia.

 YTL Annikka Suoninen käsittelee nykykulttuurin tutkimuksen väitöskirjassaan ’Mediakielitaidon jäljillä. Lapset ja nuoret valikoivina mediankäyttäjinä.’ lasten ja nuorten kykyä käyttää ja tulkita erilaisia medioita ja mediasisältöjä.
Suonisen tutkimusten mukaan jo alle kouluikäiset lapset voivat olla varsin valikoivia ja kriittisiä mediankäyttäjiä, joilla on selvät käsitykset esimerkiksi siitä, millaisia ilmaisukeinoja ja sisältöjä he kultakin käyttämältään medialta edellyttävät. Pienimpien lasten kohdalla tärkeimpiä median käyttö- ja tulkintataitoja ovat erilaiset tekniset ja kognitiiviset käyttötaidot sekä kyky erottaa mediatodellisuus ja reaalitodellisuus toisistaan. Perustaidot kehittyvät iän ja käyttökokemuksen myötä, jolloin  kriittisyys median sisältöjä ja toimintatapoja kohtaan lisääntyy. Useimmat nuoret ovat rutinoituneita ja monipuolisia mediankäyttäjiä ja he ovat hyvin tietoisia siitä, että media välittää vain yhden version todellisuudesta.

Suoninen kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten lapset ja nuoret mediankäyttäjinä valikoivat mediasisältöjä omista tarpeistaan ja kiinnostuksestaan lähtöisin. Lisäksi tarkastelun kohteena on, miten mediat asettuvat osaksi heidän arkielämänsä kokonaisuutta muiden toimintojen ja harrastusten rinnalle ja miten nuoret mediankäyttäjät hyödyntävät medioita omassa elämässään ja sosiaalisissa suhteissaan.


Mediakielitaito kehittyy iän myötä

Suoninen tutkii lasten ja nuorten mediankäyttöjen kokonaisuutta kehittämänsä mediakielitaito -käsitteen avulla. Yleensä kykyä käyttää mediaa on kutsuttu medialukutaidoksi, mutta Suoninen nimittää mediakielitaidoksi tapaa, jolla henkilö valitsee, käyttää ja tulkitsee eri medioita ja mediasisältöjä osana omaa elämäänsä. Medialukutaidosta mediakielitaito eroaa useammallakin tavalla. Mediakielitaidon tason voidaan katsoa vaihtelevan paljon laajemmalla asteikolla kuin medialukutaidon tason. Koska jokaisella medialla on oma kielensä, vaatii jokaisen median käyttö ja tulkinta tämän median erityiskielen hallintaa. Mediakielitaitoja onkin yhtä monia kuin on medioitakin. Mediakielitaito kehittyy pitkälti arkielämässä medioita käytettäessä, mutta sen kehitystä voidaan edistää myös opettamalla.
Suonisen mukaan mediakielitaitoon kuuluu kahdeksan keskeistä aluetta, joista osa koskee medioiden käytön kokonaisuutta ja osa on mediakohtaisia. Mediakielitaidon eri osa-alueet eivät ole hierarkkisessa tai lineaarisessa suhteessa toisiinsa, vaikka joidenkin niistä täytyykin edeltää toisia.

1.    Henkilön pitää olla tietoinen erilaisista tarjolla olevista mediavaihtoehdoista.
2.    Hänellä pitää olla riittävät fyysiset, motoriset, kognitiiviset, ajatukselliset ja tekniset kyvyt kunkin median käyttöön.
3.    Henkilöllä pitää olla jokin syy tai tarve käyttää mediaa, ja mitä tietoisempi hän on mediankäyttöjensä syistä, sitä tarkoituksenmukaisemman mediavalinnan hän kussakin tilanteessa pystyy tekemään.
4.    Medioita ja niiden kautta käytettäviä mediasisältöjä valittaessa on eduksi, jos henkilö tuntee kunkin median perusluonteen ja erityisominaisuudet. Silloin hän tietää, mikä media soveltuu parhaiten mihinkin käyttöön ja mitä kultakin medialta voi odottaa niin teknisesti, esteettisesti kuin sisällöllisestikin.
5.    Mediankäyttäjän pitää hallita käyttämänsä median muotokieli ja osata tulkita sitä.
6.    Erittäin tärkeä taito on kyetä erottamaan mediasisältöjen tosi ja taru sekä mediatodellisuus ja reaalitodellisuus toisistaan.
7.    Mediatuotannon tuntemus on yksi mediakielitaidon osa-alue. Mediankäyttäjän on tärkeää tuntea paitsi mediatuotannon tekninen ulottuvuus myös esimerkiksi se, millaiset taloudelliset ja yhteiskunnalliset tekijät ohjaavat mediatuotantoa ja mediatarjontaa.
8.    Myös kyky arvioida ja arvottaa medioita ja mediasisältöjä niin tekniseltä, esteettiseltä kuin yhteiskunnalliseltakin kannalta, mutta myös arvioijan oman elämän ja sosiaalisten suhteiden näkökulmasta, on tärkeimmistä osa-alueista.
Mediankäyttäjän mediakielitaidon taso voi vaihdella hyvin paljon, – olipa kyse sitten lapsesta, nuoresta tai aikuisesta. Silti jo hyvinkin pienen lapsen mediakielitaidosta voidaan löytää piirteitä kaikista mediakielitaidon kahdeksasta osa-alueesta. Lasten ja nuorten kohdalla mediakielitaidon taso riippuu luonnollisesti paljon lapsen iästä, mutta myös hänen medioiden käyttökokemuksestaan ja hänen saamastaan mediakasvatuksesta. (Suoninen. 2004.)
Medioitunut ympäristö luo uusia haasteita opetukselle

Ihmisillä on vankka pyrkimys eheään elämään, mutta informaatiotulvassa maailmankuvan rakentaminen on ongelmallista. Hyvin informoidun nykyihmisen maailmankuva on väistämättä sekava (Kajaste 2001).

Tutkimusten mukaan suomalaiset lapset sukkuloivat informaatioteknologisten välineden ja medialaitteiden maailmassa taitavasti ja käyttävät eri mediamuotoja ahkerasti.  Taidot ja ymmärrys eivät kuitenkaan aina kohtaa.  Median moniulotteisuus vaikuttaa tiedostamattamme ja lasten mediakulttuurinen arkipäivä luo uutta mediasukupolvea. Yksi mediaopetuksen keskeisimmistä haasteista on taitojen ja ymmärryksen tasapai¬non luominen .


Moniulotteisuutensa vuoksi medialukutaito vaatii ajattelua

Mediaympäristö tuottaa jatkuvasti informaatiota, asiaa, ohjetta ja kaikenlaista tietoa. Tietotulvasta on kyettävä tunnistamaan informaatio, jota tarvitsemme ongelman ratkaisuun ja mistä tai miten sitä pitäisi hakea. Informaatiota ja sen lähdettä on arvioitava kriittisesti. Kaikki saamamme tieto ei välttämättä ole aitoa tai oikeaa ja tiedon hyödyntäminen vaatii osaamista. Saamamme informaatio on osattava suhteuttaa kokemuksiimme ja arvoihimme. Aikuiselta tämän vaatimuksen täyttäminen onnistuu, mutta lapset ja nuoret ovat median tuottaman informaatiotulvan armoilla.

Medialukutaidon moniulotteisuus pitää sisällään emotionaalisen, esteettisen ja moraalisen ulottuvuuden, jotka vaativat toiminnalta aktiivista ajattelua. Ihmisen toiminnalle tunteet ovat yhtä oleellisia kuin tiedot.  Emotionaalisuus on tärkeää sosiaalisten verkkojen menestymiselle, joten tunnemaailman on oltava tasapainoisesti mukana toiminnassa. Esteettisyys edellyttää, että tietotekniikkaympäristön suunnittelu ei keskity liiaksi tehokkuuden ja välittömän hyödyn tavoitteluun esteettisen ympäristön kustannuksella. Myös moraalinen tarkastelu on välttämätöntä, sillä tietotekniikkaa käyttävien medioitten maailmassa on arvoja, jotka eivät välttämättä näy suoraan. Ne eivätkä paljastu, ellemme ymmärrä mitkä ovat tuotettujen sanomien, toimintojen tai tietokoneohjelmien tavoitteelliset lähtökohdat. Ajattelematta saatamme sitoa itsemme jonkin tietokoneohjelman valmiiksi rakentamaan arvomaailmaan.


Viestintäsivistys on tulevaisuutta

Opetuksella on löydettävissä tarpeista lähtevä vastuullinen median käyttö. Tulevaisuudessa mediakasvatuksen keskeisin tehtävä on opettaa lapsille, nuorille ja aikuisille riittävän monipuoliset mediakielitaidot ja taata näin itsenäinen elämän hallinta. Myös tietoturvaosaamista ja yksilösuojaa on kehitettävä ja se alueen osaajia koulutettava. Lasten ja nuorten eheä kehittyminen on turvattava laeilla. Nykyisellään media hallitsee elämäämme ja luo meille jatkuvasti uusia ’tarpeita’. Olemme media armoilla, jos emme osaa lukea ja tulkita median viestejä oikein ja riittävän nopeasti. Mediakasvatuksen tehtävänä on irrottaa yhteiskunta media- ja businesskulttuurin otteesta ja riippuvuuksista.

Aikuisinstituutioiden tehtävä on tukea lasten ja nuorten kasvua. Koulujärjestelmä on opettajankoulutuksen ohella suurten mediakulttuuristen haasteiden edessä. Medioituneen yhteiskunnan todellisuuden rakentaminen ja yhteisistä asioista päättäminen antavat mahdollisuuden opettajien, vanhempien ja oppilaiden uudenlaiseen yhteistoimintaan. Tietotekniikka ja verkot yhdistävät maailmaa ja sen toimintoja, mutta ihmisenä oleminen vaatii sosiaalista ja inhimillistä verkostoa. Tämän tukiverkoston tehtävä ei ole pelkästään viihdyttää ja tuottaa mielihyvää. Rajoista keskustellaan ja ne tulee asettaa aikuisen kokemukseen perustuen.

Digitaaliajan guruna pidetty Esther Dyson kertoo kirjassaan "Release 2.0" (1997) myös digitaaliajan elämisen suunnittelusta: "kysykää aina kysymyksiä - ei ole muuta hyvää tapaa oppia." Viestintäsivistykseen kuuluu kyky kuunnella ja oppia toisilta. On hyvä olla yhdessä muuten vain samalla oppiakseen ja tullakseen viisaammaksi myös omassa työssään. Dysonin mukaan meidän olisi kehitettävä oma yksilöllinen suhtautumistapamme tieotekniikkaan ja verkkomaailmaan.

Lähteet:
Haikonen, Jyrki. 2001. ”Informaation, median ja maailmankuvan paradoksit”. teoksessa Eheään elämään. Näkökulmia ihmisenä olemiseen uhkien ja toivon maailmassa. toim. Kimmo Kajaste. Helsinki. 2001. Edita Oyj.
Dyson, Esther. 1997. "Release 2.0" (1997) "kysykää aina kysymyksiä - ei ole muuta hyvää tapaa oppia."
Jussila, Juhani & Seppo Saari. 1999. Opettajankoulutus tulevaisuuden tekijänä. Korkeakoulujen arviointineuvoston julkaisuja 11:1999.
Suoninen, Annikka. 2004.  Julkaisun tiedot: Väitöskirjan yhteenveto julkaistaan kirjana vuonna 2004.
http://info.adm.jyu.fi/main/portti/tiedotteet/2003/12/2559/show_announcement?text=119.12.2003 Väitös: Lapset ja nuoret kriittisiä median käyttäjiä (Suoninen). Luettu: 25.3.2004.
Opetusministeriö. 2000.  Suomi (o)saa lukea. Tietoyhteiskunnan lukutaidot - Työryhmän linjaukset. Opetusministeriön Työryhmien muistioita. Opetusministeriö 4:2000.
http://www.minedu.fi/julkaisut/julkaisusarjat/tyoryhmamuistiot.html (luettu 25.3.2004)
http://www.minedu.fi/julkaisut/julkaisusarjat/sisaltotuotanto/valiraportti_1.rtf (luettu 25.3.2004)


B. Käytännöllinen sovellusosa

"olisi virhe kääntää selkä mediakulttuurille yhtä paljon kuin hyväksyä se sellaisenaan. Mediakulttuuria pitäisikin analysoida perusteellisesti, ja samalla meidän tulisi tutkia, kuinka voisimme vaikuttaa valtakulttuuriin ja toisaalta tarjota mediakulttuurin tavanomaisista muodoista ja genreistä poikkeavia vaihtoehtoisia kulttuurimuotoja ja diskursseja. Mediakulttuuri on kenties kohtalomme ja kulttuurinen haasteemme, kun etenemme vauhdilla kohti tulevaisuutta; siksi tätä uutta aluetta on kartoitettava. On myös selvitettävä, kuinka voimme käyttää sitä lisäämään vapautta, onnellisuutta, demokratiaa ja muita mielestämme säilyttämisen ja edistämisen arvoisia asioita." Kellner Mediakulttuuri, Vastapaino 1998.

--- (toteutusosa leikattu)